Finland

This is where I intend to collect articles about the country I am currently located in. / Tähän pyrin keräämään Suomea koskevia artikkeleita.

Immigration, World Poverty and Gumballs



Suomen pahimmat bisnesmokat

Suomalaisten poliitikkojen bisnesvainu on aina ollut vailla vertaa. Vuodesta toiseen päättäjämme ovat tehneet epäonnistuneita kauppoja toisen perään, ja lahjoittaneet samalla pois veronmaksajien euroja sekä kansallisomaisuuttamme pilkkahintaan ja ilman omantunnontuskia.

Jatkuu: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203944-suomen-pahimmat-bisnesmokat

( categories: )

”Stubb painosti kirjoittamaan myönteisemmin TTIP-kauppasopimuksesta”

Toimittaja Jaana Kivi oli Suomessa ensimmäisiä, jotka kirjoittivat perusteellisesti ja kriittisesti Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välisestä investointi- ja kauppasopimuksesta (TTIP). Sen johdosta hän kohtasi painostusta eri tahoilta ja joutui lopulta jäämään puolen vuoden hermolomalle.

 

Koko artikkeli: http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3268497/”stubb-painosti-kirjoittamaan-myonteisemmin-ttip-kauppasopimuksesta”

( categories: )

Linjaukset Suomen selviämiselle

Ulkopoliittiset lähtökohdat:

  •  USA:n liittovaltion tulot kattavat vain velan korot ja sos.terv. menot 2020 mennessä.
  •  Euroopan valtiot velka- ja syöksykierteessä.
  •  IEA ilmoittanut, että 2006 eteenpäin öljyn päivätuotanto laskee lopullisesti ja kiihtyvästi.
  •  Kansallisvaltioiden tuhoutuminen ja kansainvälisen mafian ja fasismin vallankaappaus.
  •  Vuonna 2030 nykyinen kulutuksen kasvun jatkuminen edellyttäisi kahta maapalloa
  •  Naapurissa mafiavaltio, jolla 1000 vuoden perinteet Suomen pieksemisestä.


Sisäpoliittiset lähtökohdat:

( categories: )

n/a

Syy ja seuraus

 

Kellään, joka seuraa aikaansa, ei pitäisi olla vaikeuksia nähdä, että länsimaiden tulevaisuudennäkymät eivät ole kovin ruusuiset.

Kaikilla tasoilla; henkilökohtaisissa moraaleissa ja tavoissa, käyttäytymisessä, yhteiskunnallisella tasolla; suunta on alaspäin.

Näistä asioista lienee yhtä monta mielipidettä kuin on henkilöitä, joten kirjoitankin siinä toivossa, että tavoitan niitä jotka näkevät edes jonkin verran realiteetteja edessämme.

Monet etsivät ratkaisuja, mutta on vaikea iskeä pintaa syvemmälle.

Poliitikot pitäisi olla jo nähty ammattivalehtelijoiksi joita he ovat.

Rahantekijät keskittyvät omaan napaansa, vaikka voivat ehkä pettää itseäänkin erilaisilla selityksillä miten se hyödyttää kaikkia.

Kirkot ja järjestäytyneet uskonnolliset liikkeet ovat päivänselvästi enemmän tai vähemmän hakoteillä.

"Taloutemme" on luotu keskuspankkien tyhjästä luodun velkarahan päälle, ja tuotteet kiskotaan muualla maailmassa tyrannian alla elävien orjien selkänahasta.

Voisi sanoa, että Suomessakin lähes kaikki ovat käytännössä orjia, ja kehdosta lähtien meidät koulutetaan valtion ja pankkien/omistajien/päättäjien harmaiksi työmyyriksi.

Tuntuu siltä, että nykyaikana ihmiselle on vaikeaa edes nähdä, millaista olisi elää vapaana, omalla maalla ja omavaraisesti?

Eikö kenellekään tunnu oudolta, että pitää työskennellä usein vuosikymmeniä saadakseen ostettua asunnon, jota ei edes oikeasti omista (omaisuus- kiinteistö- ym. verot), kun omin käsin omalla maalla voi todistettavasti rakentaa hyvän talon vuodessa tai kahdessa?

( categories: )

Polttoainetuotanto, sen huippu ja ehtyminen

"Tämä on vapaasti suomennettu versio usein päivitetystä artikkelista verkko-osoitteessa http://www.lifeaftertheoilcrash.net/.

Inspiraatio kääntämiseen on huoli siitä, että ihmiset eivät ole tietoisia pian käsillä olevasta kriisistä, ja siitä miten paljon julkisuudessa on väärää tietoa, ylioptimistisia veikkauksia ja jatkuvia lausuntoja siitä, miten asiat ovat hyvin ja että mitään vakavaa kriisiä ei ole edessä.

Koska en ole nähnyt tätä asiaa käsiteltävän merkittävästi Suomessa, ja tietäen että Suomessa on paljon ihmisiä jotka eivät joko ymmärrrä englantia tai kokevat sen lukemisen vaikeaksi, toivon että tämä auttaa saamaan asiasta paremman käsityksen.

Samoin mediassa ajetaan vahvasti väitteitä, että hinnannousu perustuu spekulaatioon, mikä ei tilastojen valossa pidä paikkaansa.

Maailman öljyntuotanto on polkenut paikallaan n. viimeiset 2-3 vuotta, mikä viittaa siihen että huippu on saavutettu, kuten monet asiaa tutkivat organisaatiot ovat esittäneet.

Olen oman rajoitetun ajan ja energian puitteissa valikoinut kääntämäni kappaleet. En ole kielenkääntäjä, ja ajan säästämisen takia olen joissakin kohdin ollut pakotettu valitsemaan mahdollisesti sanoja, jotka eivät ole välttämättä suoranaisia käännöksiä, ja olen pyrkinyt esittämään sanoman ja idean sellaisena kuin olen sen ymmärtänyt.

Olen itse tutkinut ja tutustunut aiheeseen jo vuosia sitten, ja tämä artikkeli niputtaa mielestäni yhteen tärkeimpiä seikkoja, joiden avulla uskon ihmisten saavan asioista paremman kuvan."

( categories: )

Tutkimusta terrorismista 1946-2001

The following is a free translation into Finnish of http://onlinejournal.com/artman/publish/article_3351.shtml

Tämä on vapaa käännös yllämainitusta sivustolta.



Alkuperäinen kirjoittaja Jerry Mazza, Online Journal Associate Editor.



Itseään israelilaiseksi kutsuvat terroristijärjestöt Irgun, Stern ja Haganah saivat syntynsä 1930- ja 40-luvuilla. Vuonna 1946, kaksi vuotta ennen Palestiinan jakoa, brutaali terrori-isku King David Hotelissa vavisutti Lähi-Itää. Iskun määräsi Irgunia johtanut Menachim Begin, josta tuli sittemmin itseään Israeliksi kutsuvan valtion pääministeri.

Effi: Finnish police censors a critic of censorship

http://www.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2008-02-12-en.html

This is an English translation of the original Finnish press release at


Press release 12 February 2008
Electronic Frontier Finland - Effi ry

Electronic Frontier Finland (Effi) demands the National Bureau of Investigation (NBI) of Finland to explain why it has censored a net site that criticises Internet censorship.

NBI maintains a secret blocking list of web sites allegedly containing child pornography, pursuant to a law passed last year. [Most of the major Finnish Internet service providers use this list in a DNS based filtering system under pressure from the government.] The purpose of the law is to prevent the access to the foreign sites that contain child pornography.

Now the censorship list has been appended with a site called lapsiporno.info [translates to childpornography.info] that is maintained by a Finnish Internet activist Matti Nikki. The site does not contain child pornography, but articles that criticise censorship and a list of blocked IP addresses.

Leena Romppainen, a member of the Effi board wonders: "If the site really had some illegal content, wouldn't the correct solution be to take the site down and take the site owner to the court? The site is located on a Finnish server and the name of the site owner appears visibly on the root page of the site."

911 Mysteries - suomenkielinen tekstitys - w. finnish subtitles

Tämä sivu on kopio sivusta: http://911mysteerit.fi/

 

Yksikään teräsrakenteinen rakennus ei ole romahtanut tulen seurauksena ennen 11.9.2001. Tuon päivän tapahtumat voidaan selittää tosiasioilla ja fysiikan lakien mukaisesti.
Näe todistusaineisto. Tee omat päätelmäsi.


Lataa: DVD Torrent
Lataa: Xvid Torrent
Katso: Google video Eri versiot


Loose Change 2nd Edition - Google video

Terrorstorm - Google video

11syyskuu.org · infowars.net
911research.wtc7.net · 911truth.eu
www.wtc-7.blogspot.com · 911inmemoriam.blogspot.com

 

Syyskuun 11:nnen mysteerien ensimmäinen osa sisältää 90 minuuttia todistusaineistoa, analyysiä ja silminnäkijöiden todistuksia kolmen WTC-pilvenpiirtäjän hallitusta purkamisesta.

Virallinen tarina käydään perusteellisesti läpi tieteellisen analyysin keinoin. Filmin esittämä kuva syyskuun 11:nnen tapahtumista ei ole poliittinen eikä nationalistinen, vaan puhtaasti tieteellinen. Millä tavalla 110-kerroksinen teräsrakennus voi tuhoutua 10 sekunnissa?

Syyskuun 11:nnen mysteerit on myös tarina ihmisistä dramaattisten tapahtumien keskellä. WTC:stä viimeisenä elossa selvinnyt William Rodriguez kertoo räjähdyksistä WTC:n kellarissa. Scott Forbes puolestaan kertoo oudoista tapahtumista, jotka alkoivat viikkoja ennen tornien tuhoa.

Toinen osa ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.



( categories: )

A Killer Bargain

Just happened to catch this on Finnish TV.

http://www.akillerbargain.com

 

Pesticides.
Yet cotton only covers 4-6 % of the fields in India, the consumption of pesticides on cotton is more than 50 % of all used pesticides in India.The illiterate farmers are spraying extensively – up to 30 times a year (4-5 times more that recommended) - without any use of protection equipment or safety measures.

Numerous of the pesticides used in India are by far banned in the Western world. Many of the international manufactores of pesticides is aware of the fact, that the Indian market is luctrative, and without the same restrictions as in their homelandsAs one, the Danish multinational pesticide company, Cheminova has their own factory in the town of Panoli in Gujarat.

Out of eleven known product manufactored at the Cheminova plant, seven of them are totally banned or not released in the EU.

Neighbouring villagers complain about what they see as an illegal pollution from Cheminova, and they also claim that their serious rash on their bodies comes from the gasses released by the many chemical factories in the area.

Cancer.

Many of the poor and illetarate farmers ends their lives at a charity hospital in the town of Bikaner or at special hospices for the poor. Doctors are currently investigating thousands of data from living and dead farmers, trying to establish knowlegde on the possible links between the extensive use of pesticides and the explosion af cancer in the so-called Cotton Belts of Inida.The uncontrolled and eccesive use of pesticides does not only affect the farmers health and safety. Where ever the authorities or ngo´s are testing they´ll find residues of pesticides.

In milk, flour and bottled drinking water, high amounts of pesticides has been found thorughout the country. Even in Coca Cola and Pepsi, the scientist have found residues of some of the most hazardous chemicals.

( categories: )

Vad är hållbar utveckling?

The following is an article in swedish concerning 9/11 which appeared in the public section of the Finnish newspaper Hufvudstadsbladet.

Nedan en utmärkt insändare ut dagens HBL. Som jag skrev tidigare; vi kommer att inse att pengar inte kan ätas alldeles för sent...

Se även "The Reason Why"

Vad är hållbar utveckling?

[HBL, 3.11 2006, sid 27]

Vi nås av nyheterna om att flygtrafiken mellan Asien och Europa skall tillta. Lågprisflygningarna med 20-40 procent och Finnair tänker skaffa nya flygplan för att hållas med i konkurrensen. Skall detta kallas goda nyheter?

Vi har annars haft uppfattningen att flyga är det sista man skall göra om man vill resa miljövänligt. Och nu skall alltså fler plan upp i luften, sprida sina bullermattor över nya områden, trängas i luftrummet ovanför allt större flygplatser och sprida sina avgasmoln i atmosfären. Flygmotorernas inverkan på miljön har visst undersökts - också av Finnair - men det lär ha varit hemligstämplade undersökningar.

Människans "ekologiska fotavtryck" börjar allt mer likna en stråtrövares stövelavtryck i jakten på vinst och profit, i en värld där det bara gäller att våga ta för sig. BNP-grodorna hoppar ur munnarna på politiker i talarstolarna. Vad som är bra för BNP är bra för "landet". Det är bara det att ständigt mera av allting-politik nu har kommit till vägs ände. Den dag folkmassorna i Kina och Indien höjer sitt materiella välstånd till USA:s nivå finns det inget kvar att "utveckla" mera på denna planet. Det vet alla, också de okunnigaste bland politiker och beslutsfattare.

Kriget mot terrorismen är ett bedrägeri

The following is an article in swedish concerning 9/11 which appeared in the public section of the Finnish newspaper Hufvudstadsbladet.

av Mikael Böök

http://blogi.kaapeli.fi/book/49 (samt HBL insändare 30.07.06)

Precisionsbombningen av FN-basen i Khiam var inget "grovt, tragiskt misstag" (Björn Månsson, Hbl 27.7.07). utan en signal från Israels regering att man inte vill se någon ytterligare militär FN-insats i Libanon. I stället önskar Israels regering att NATO-trupper ska installera sig där.

Suomalaisen sotilasasiantuntijan kirjoituksia

Näissä asiakirjoissa käytetyt kuvat ovat tärkeitä todisteita 911 keskusteluun ja tiedon vaihtoon. Kirjoittaja lahjoittaa täydet oikeudet monistaa piirrosta ”Pommit WTC tornissa” sekä hänen kirjoituksiaan. Lukijaa rohkaistaan postittamaan, julkaisemaan ja massapostittamaan näitä asiakirjoja tai omia, paranneltuja muunnelmia näistä. Henkilökohtaisen turvallisuutensa vuoksi kirjoittaja on päättänyt pysyä anonyyminä.

 

Tämä artikkeli on peräisin täältä http://www.saunalahti.fi/wtc2001/military.htm.

An english version of this "Writings of a Finnish Military Expert on 9/11" is available here.

 

911-OPERAATIOT YHTEENVETO

Pommit WTC tornissa

Pommiteknologian kehitys liittyen 911-operaatioihin

Minivetypommiin viittaavat havainnot

Sotilasasiantuntijan näkemys: miksi World Trade Centerin tornit sortuivat

 

( categories: )

Pengalöst samhälle?

Nyckelord: cashless society, order out of chaos, fabianism, gradualism, psyop (psychological operation)

För mig ser det ut som Sverige skall göras till ett pengalöst samhälle (cashless society). Eftersom Sverige är med i EU men inte valde att övergå till euron så passar landet destu bättre till prov-kanin.Värdetransportråns-kampanjen, (närmare 40 stycken i år) är tydligen till för att graduellt (fabianism) vänja folket vid tanken om att ett pengalöst samhälle är säkrare och bättre.

( categories: )

Lehti: CIA-kone Helsinki-Vantaalla vuonna 2003 / CIA-plan på Hfrs-Vanda 16 dagar efter Iraks fall

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/.....
http://www.bbl.fi/asp/mera.asp?ID=1745

Lehti: CIA-kone Helsinki-Vantaalla vuonna 2003

Julkaistu 23.11.05 7:29

Helsinki-Vantaan lentoasemalla kävi toukokuussa 2003 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n lentokone, Borgåbladet-lehti kirjoittaa. Kone saattoi lehden mukaan kuljettaa vankeja.
      Saddam Husseinin hallinto Irakissa oli tuolloin hiljattain syrjäytetty.
      Lehden mukaan Hercules-kuljetuskone jatkoi matkaansa Tukholmaan, jossa se nähtiin seuraavana päivänä. Lentokoneen kyljessä luki teksti "Prescott".
     
Amerikkalainen tutkiva journalisti Wayne Madsen väittää, että Prescott Support on yksi niistä yrityksistä, jotka muun muassa kuljettavat vankeja Euroopan kautta, Borgåbladet kertoo.
      Madsen kertoo lehden mukaan, että vankeja kuulustellaan ilmassa lakien ja kansainvälisten sopimusten ulottumattomissa.
      Madsen on työskennellyt aikaisemmin tiedustelu-upseerina Yhdysvaltain armeijassa ja kansallisessa turvallisuusvirastossa NSA:ssa. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joissa hän kritisoi Yhdysvaltain sotatoimia Irakissa.
     
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) sanoi viime viikolla, ettei Suomen viranomaisten tietoon ole tullut CIA-lentoja Suomessa.
     

( categories: )

Paper money disappearing in Sweden

Translated from a Finnish article, which in turn has been written off "Dagens Nyheter", a Swedish publication.

 

Sweden is threatened by acute lack of cash. The Swedish workers' union for transporters stopped all shipments on Thursday because of continued robberies. The union demands police protection for their deliveries.

The banks have requested people to use cards. Also big department stores recommend their customers to pay with cards.

The banks wish to remind that cash withdrawals should be avoided.

"This is not only because of yesterday's robbery. This is a continuous matter of security. If your bank card is stolen, you can always secure your money by shutting down the card. . Stolen cash is gone forever", the deputy PR chief of Handelsbanken, Johan Lagerström, says in Dagens Nyheter magasine.

On Friday noon the banks had not yet seen signs about hoarding cash.. Many banks have however made preparations for the weekend because of the stopped shipments of cash. In addition, bank card requests will be processed faster than usual. "We shall process the requests for cards all weekend. A card requested today will be ready by Monday", promises Lagerström.

Masked robbers blew up a Securitas (company) cash delivery vehicle in Stora Höga on Thursday, north from Göteborg city and fled with an undisclosed amount of cash.

Over 30 cash shipments have been robbed on either roads or from security companies' warehouses in Sweden this year.

<END of magazine article.

http://i.am/jah/plan.htm

keywords: cashless society, control, chip, implant

n/a

Demokratin i USA är bräcklig

av Lars Österman - Hufvudstadsbladet, debattsektionen, 19.1.2002. Länkar tillaggda av 100777.com

Flera insändarskribenter har ohämmat lovordat den påstådda demokratin i USA. Frågan är dock ytterst komplex.  Att folket har en i grundlagen tryggad rösträtt, och kan rösta fram ett nytt ansikte till Vita Huset vid missnöje över politiken, är i sig bara en petitess. En helt annan sak är att varken folket eller demokratin äger några medel med vilka man kan få inblick i det gråa eminensgarde som de facto styr landet genom att påverka presidentinstitutioner och dess oparlamentariskt sammansatta administration-regeringen. Detta sker i praktiken genom t.ex. rådgivare, vicerådgivare, diverse kommitteer, s.k. think tanks (CFR, TC [Trilateral Comission], Bilderberggruppen) och ett otal andra semipolitiska sällskap med en påtalat hemlig agenda.

Death in the Baltic: the MI6 connection

Stephen Davis
Monday 23rd May 2005
http://www.yorkshire-divers.co.uk/forums/archive/index.php/t-20467.html
http://www.newstatesman.com/200505230019

Nearly 900 people perished when the Estonia ferry sank in 1994. In this exclusive investigation, Stephen Davis reveals that the ship was carrying a secret cargo of military equipment smuggled from the Russians by the British

The Baltic ferry Estonia had 989 people on board when it set sail from the Estonian capital, Tallinn, bound for Stockholm on the evening of 27 September 1994. In the early hours the next day, seaman Silva Linde, standing near the bow door of the car deck on routine watch, was struggling to keep his feet in the stormy seas. Then he heard a loud bang, which seemed to come from the port side. He reported the noise to the bridge but, hearing no other sounds, he continued on his rounds.

Shortly afterwards, as he stood by the information kiosk, the ship started rolling violently. All the money from the kiosk, which provided change for the casino, fell to the floor. Linde hurried towards the foredeck, where he found passengers running up the stairs. There was water on the car deck, they were shouting.

The Estonia capsized and sank in 45 minutes, going to the bottom in 250 feet of water, 20 miles south of the coast of Fin- land, at 1.48am. The 852 deaths made it one of the worst maritime disasters of the 20th century; there were just 137 survivors.

The Swedish government at first promised to raise the wreck and to spare no cost in finding the cause of the disaster. But then it changed its mind, refusing all pleas from the bereaved relatives to bring the Estonia to the surface, even though it lay in shallow waters. The subsequent Estonia Agreement 1995 sought to prevent any exploration of the wreck, which lies in international waters. The agreement was signed by Sweden, Finland, Estonia, Latvia, Denmark, Russia and, strangely, Britain, which has no obvious connection to the Baltic. One Briton, John Manning, died in the disaster; a second, Paul Barney of Pangbourne, Berkshire, survived after swimming to an upturned raft and clinging on in stormy seas until he was rescued.

Verkkokuormituksen hajautuksesta

pinseri: Verkkokuormituksen hajautuksesta

Kuten parin viime päivän aikana on huomattu, katastrofin tai muun äkillisen tapahtuman tullessa asiaa käsittelevät verkkosivustot saattavat tukkeutua nopeasti. Monet palvelut on mitoitettu toiminnaltaan vain kohtuullista liikennettä varten ja esimerkiksi blogit saattavat tukkeutua liikennemäärän kasvaessa yllättävästi. Näin kävi tänään esimerkiksi sukellus.fi:lle. Netissä on kuitenkin nykyään tarjolla palveluita tämän tilanteen välttämiseksi - kerron alla tarkemmin mitä edellisessä jutussa mainitut sukellus.fi:n ja Phuketilaisen sairaalan vaihtoehtoiset osoitteet tarkoittivat.

Suuret verkkosivustot käyttävät erityisesti suuria kuvia ja videoleikkeitä jakaessaan kuormitustilanteiden varalta hajautuspalveluita: sen sijaan että kaikki kävijät lataisivat tiedostoja yhdestä palvelimesta, hakupyynnöt hajautetaankin ympäri maailmaa sijaitseviin hajautuspalvelimiin ja kunkin kävijän selain ohjataan lataamaan tietoa lähimmästä palvelimesta. Esimerkki tällaisesta palvelusta on Akamai.

Kaupallisten palveluiden rinnalle on syntynyt palvelu nimeltään Coral, joka tarjoaa verkkopalveluiden hajautusta maksutta kaikkien sivustojen käyttöön. Kuka tahansa voi ottaa järjestelmän käyttöön, esimerkiksi silloin kun jokin sivusto ei vastaa kuormituksen alla.

Aiemmassa jutussa tarjoamani vaihtoehtoiset linkit sukellus.fi:n ja Phuketilaisen sairaalan sivuihin käyttivät nimenomaan Coralia.

Miten Coral otetaan käyttöön?

Jatkuu:

pinseri: Verkkokuormituksen hajautuksesta

( categories: )

http://politiken.biz/ - Politisk Hemsida - med ocensurerade nyheter!

* 9/11
* Bilderbergare
* Nya Världsordningen
* Israel och Palestina
* Kriget i Irak
* USA
* Balibombningen
* Estonia
* Mordet på Anna Lindh
* Medicin och hälsa
* MindControl
* Chemtrail
*HAARP & Echelon
* EU

( categories: )

Voideltu valta

Voideltu valta

http://presso.kauppalehti.fi/p/l/i/lehti/juttu.jsp?oid=1242595&sivu=42 (tai googlen välimuisti)


Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa, väittää kansainvälinen vertailu. - Mutta onko se totta? Poliittinen kähmintä, hämärä puoluerahoitus ja kampitukset julkisissa hankinnoissa ovat myös suomalaista arkea. Valta on luisunut etujärjestöille, kartelli- ja lahjontaepäilyt mustaavat suuryrityksiämme. Rakenteellinen korruptio on turruttanut jopa talousrikollisuutta vahtivat viranomaiset. Kun valvonta on saamatonta ja laiskaa, ei ihme, että tilastot pysyvät puhtaina.

( categories: )

n/a

WWF: Luonnonvarojen ylikulutus jatkuu

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154296806

Maapallon luonnonvarojen kulutus ylittää edelleen reippaasti luonnon uusiutumiskyvyn, Maailman luonnonsäätiö WWF kertoo torstaina julkaistussa Living Planet -raportissaan. Sen mukaan myös luonnon köyhtyminen jatkuu.
WWF mittaa säännöllisesti lähes 150 maan tietojen perusteella ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. Se kuvaa ihmisen kuluttamien uusiutuvien luonnonvarojen määrää suhteessa niiden uusiutumiskykyyn.

( categories: )

Sotaa terrorismia vastaan?

http://www.yle.fi/ulkolinja/arkisto/syksy_2003/sotaa_terrorismia_vastaan...

Sotaa terrorismia vastaan?

"Pahan akseli", "terrorismin vastainen sota", "Irak valmis käyttämään joukkotuhoaseita" - australialaissyntyinen, Lontoossa asuva veteraanitoimittaja John Pilger ruotii Ulkolinjan dokumentissa presidentti Bushin iskulauseita. Mitä löytyy sanojen takaa - todellinen uhka vai tyhjiä fraaseja? Taisteleeko Yhdysvallat terrorismia vastaan vai toteuttaa vain vahvemman oikeutta?

( categories: )

Palkittu journalisti kahlaa vastavirtaan

08.10.2001 MARIA-KAISA JURVA
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2001_5/1983

John Pilger vastaanotti keväällä 2001 Uppsalassa Monismanien-palkinnon, joka jaetaan kuulun ruotsalaisen sanomalehtimiehen Torgny Segerstedtin muistoksi. "Tietääkseni tämä on ainoa palkinto, joka myönnetään vapaan median kritisoimisesta", Pilger sanoi.

John Pilger sai palkinnon ainutlaatuisesta tavastaan pureutua tavanomaisen uutistulvaan. Hän tuo päivänvaloon uutisia, joista monet journalistit ovat vaienneet. Näin hän myös "haastaa vallalla olevan poliittisen, taloudellisen ja uutisointiin liittyvän konsensuksen", kuten palkintoperusteluissa lukee.

( categories: )

SYYSKUUN 11. JA "TERRORISMIN VASTAINEN SOTA"

Näillä sivuilla pyrin esittelemään kriittisen tutkimuksen ja journalismin tuloksia siitä mitä tapahtui Yhdysvalloissa 11.9.2001 Maailmaa järkyttänyttä terrori-iskua eivät toteuttaneet arabit. Suurin osa siitä, mitä meille on kerrottu tuon päivän tapahtumista on valhetta. Ihmisiä hallitaan pelon avulla. Meidän ei ole pakko alistua manipuloitaviksi. Rikokset tulee paljastaa, tapahtuivat ne sitten missä ilmansuunnassa tahansa.

Former CEO says CIA responsible for bringing down Rauma-Repola Oceanics submarine technology firm


Former CEO says CIA responsible for bringing down Rauma-Repola Oceanics submarine technology firm


USA opposed exporting hi-tech equipment from Finland to Soviet Union

 
Submarine technology firm Rauma-Repola Oceanics was shut down in the 1980s because of pressure from the CIA, claims Tauno Matomäki in a Metallitekniikka magazine interview. Matomäki is a former CEO of Rauma-Repola, and was Chairman of the Board of UPM-Kymmene until his retirement in 2001.
   
The "official" explanation for closing the shop, namely the empty order books, was false information. Matomäki feels it is the moment to set the record straight now that the times have changed. Rauma-Repola's submarine undertaking was in contravention of the U.S. ban on the export of hi-tech equipment to the Soviet Union during the Cold War. Finland never actually signed the export ban.
   
Rauma-Repola managed to build and deliver two deep-sea submersibles, Mir I and Mir II, to the Soviet Union. Oceanics was created in 1983 and disbanded soon after the Mirshad been delivered in 1987.
   
Matomäki believes the Americans would have used severe politico-commercial sanctions against Rauma-Repola had Oceanics continued in operation.
   
"We were given the names of companies that had not adhered to the Americans' recommendations. Without exception all these companies had gone bust", Matomäki says.
   
According to Matomäki, he and other executives of Oceanics were called several times to be heard by the Pentagon. The President of the United States George Bushsent a letter concerning the submersibles undertaking to Finnish President Mauno Koivisto. Koivisto mentions this in his book Kaksi kautta(Two Terms).
   
In his reply Koivisto had stated to Bush that the Finnish government could not interfere with the legal enterprises of private companies. The American Embassy in Helsinki was aware of the submarine project right from the start. At first it was ignored, because the Americans didn't believe the Finns could produce a mini-sub capable of diving to six-kilometre depths.
   
They were wrong. The experiment was so successful, Matomäki believes, that without the American interference deep-sea technology could very well have become Rauma-Repola's main field of operation.
   
"We were shot down in mid-flight", Matomäki says to Metallitekniikka.
   
There would apparently have been a market for the Oceanics products. The two Mirsare still the best deep-sea submersible vessels ever made. They were, for instance, the first ones on site when the Russian nuclear submarine Kursksank in August 2000.


http://www.helsinki-hs.net/news.asp?id=20031022IE6

Vapaamuurarit ja valuutat

Itävallan valtionpankin palkkamenot
http://www.promerit.net/vapaamuurarit_valuutat.phtml

''Nämä kaikkiaan 24 henkilöä rahastivat vuosittain noin 100 miljoonaa shillinkiä. Muhkeat tulot, joista Itävallan valtionpankin johtovoimat - lukuun ottamatta kahta puolueisiin kuulumatonta työntekijää - kiittävät puolueita, jotka ovat virallisesti saattaneet heidät tähän yritykseen mukaan.
Mutta todellisuudessa vain yksi puolue päättää siitä, kuka nämä huolella vaalitut avustuspaikat saa: vapaamuurareiden salapuolue. Sillä vapaamuurareiden salapuolueelle tämä laitos on aivan liian tärkeä, jotta se ottaisi riskin, että pankkilaitoksen henkilökunnan nimittäminen jäisi muille kuin omalle puoluetoimistolIe, saati sitten sattumalle.
Itävallan valtionpankin koko johto on nimittäin valittu mukaan vapaamuurareiden huijaukseen, johon salainen veljeskunta tarvitsee poikkeuksetta vain sellaisia ihmisiä, jotka sataprosenttisesti ovat tälle uskollisia ja pitävät ehdottomasti suunsa kiinni. (lähde 1)''

( categories: )
Syndicate content